lauantai 28. marraskuuta 2015

Tiistai 24.11.2015


Espanjan sää ei vastannutkaan ihan odotuksiani. Kuvitelmat ihanan lämpöisestä 15 asteesta, eivät pitäneetkään ihan paikkaansa. Aamulla heräsin kylmästä huoneesta, jonka jälkeen lähdimme kävelemään viileässä aamussa kohti metroa. Vietimme aamun ja päivän koululla, jossa pohdimme kansainvälisissä ryhmissä jokapäiväisiä ongelmia ja niihin ratkaisuja.  Söimme lounaaksi leipää koulun lähellä olevassa puistossa ja lounaan jälkeen lähdimme koko ryhmän kanssa metrolla desing museoon Hub del Dissenyyn. 
Museo pyrkii edistämään desing maailman paremmin ymmärtämistä. 



Museosta löytyi paljon mielenkiintoisia asioita: uskonnollisista tavaroista alusvaatteisiin. 
Museovierailun jälkeen meillä oli vapaa-aikaa. Minä ja Markus lähdimme pienemmässä ryhmässä etsimään laser tag paikkaa. Seikkailimme jonkin aikaa Barcelonan metrossa ja kaupungissa, kunnes löysimme paikan. Pelasimme ulkomaalaiset vastaan isännät ja tottakai, me voitimme! 
Pelin jälkeen lähdimme syömään illallista koteihimme. Ehkä vaikeinta on ollut, kun on yrittänyt tottua espanjalaisten ruokakulttuuriin: leipää päivällä ja illallinen yhdeksän aikaan juuri ennen nukkumaanmenoa. Päivät vierähtävät nopeasti iloisessa ja mukavassa seurassa ja syksyiseen Barcelonaan tutustuessa. 

Anni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti