keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ruokaelämyksiä ja lisää Pharrelia - Kolmas Päivä Tanskassa

"Mitäköhän tästä tulee", saattoi omassa mielessään ajatella, kun näki ensimmäistä kertaa tanskalaisen nelosluokan meiningin. Nyt keskiviikkona oli siis vuorossa itse H-hetki opettaa näitä tulevaisuuden vaikuttajia erilaisilla opetusmenetelmillä. Osa peleistä ja leikeistä oli jo valmiiksi mietitty "kotomaassa" Suomessa, mutta nyt ne ideat koottiin yhdeksi oppitunniksi, ensin Suomi-ryhmässä, ja sitten kansainvälisissä tiimeissämme.

Lukuun ottamatta korkeaa desibelitasoa ja sitä vilkkauden määrää, niin olivat hyvin hellyyttäviä lapsia. Englantia he eivät vielä täydellisesti taitaneet, mutta ymmärsivät kyllä, ja lisäpotkua kommunikointiin antoivat ryhmämme tanskalaisoppilaat, joita ilman ei luultavasti olisi pärjätty. Tunti eteni eri leikkien, kuten "Simon Says" tai "piirrä ja arvaa" parissa. Tunnin lopuksi piti vielä kaivella aivonystyröitä yrittäessään muistella "Happy"-biisin tanssiliikkeitä. Paremmin lapset vetivät kuin me itse! Huomenna taas nähdään.

Lounaan jälkeen kuuntelimme Teis Trane nimiseltä mieheltä luennon. Monen tittelin ansainnut mies on ollut useassakin virassa ja oli projektimme alullepanija. Luennossaan hän kertoi muun muassa entisistä kokemuksistaan liittyen saman kaltaisiin kansainvälisiin projekteihin, kuin nykyinenkin "Erasmus+" -projektimme. Tranesta huomasi selkeästi hänen olleen entinen opettaja, ja erittäin hyvä sellainen, sillä hänen kiinnostavuutensa säilyi loppuun saakka, toisin kuin useimmissa samankaltaisissa ns. luentotilaisuuksissa. Itse sain hänen puheestaan irti ainakin sen, että ei ole väliä, minkälaisia kokemuksia tällaisista tilaisuuksista saa, sillä jokainen uusi asia tuo itselleen lisää kokemuksia ja elämyksiä. Liittyi se sitten erilaiseen ruokakulttuuriin tai uusiin ihmisiin, me opimme kaikista näistä asioista aina jotain uutta.

Illan saapuessa lähdimme takaisin koululle viettämään perheillallista. Paikalle oli kutsuttu kaikki projektiinosallistuvat ja tuttavat sekä tietenkin vaihto-oppilaat isäntäperheineen. Luultavasti jokaisesta perheestä ainakin joku oli valmistanut jotain ruokalajiketta tarjolle. Ruokaa oli enemmän kuin riittävästi ja oli myös erittäin hyvää! Toimin niin kuin kuka tahansa muukin suomalainen saattoi toimia: ahdoin lautasen täyteen, sillä kaikkeahan pitää maistaa, ja santsasin tottakai toisenkin kerran lautasen täyteen. Nyt tulee taas nälkä tätä kirjoittaessa.. Olisikohan pitänyt kolmaskin lautasellinen ahmia?

Vielä sitten suuremman yleisön edessä taas me Erasmus-oppilaat tanssahtelimme "Happy"-viisun tahtiin, niin iloisia kuin olemmekin! Jospa huomisen jälkeen voimme sitten poistaa sen kipaleen soittolistaltamme. Huomista odotellessa..

- Markus Ojajärvi










1 kommentti :

  1. Markus, olipa helppo kuvitella seikkailujanne kuvauksesi perusteella. Nauratti kovasti, kun luin tekstiäsi! Hauskaa päivää ja loppuviikkoa teille kaikille!

    VastaaPoista