keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Jaakko kulta eläintarhassa

Tiistaiaamu alkoi Suomi-tietovisalla, minkä pidimme projektilaisille aamunavauksena. Oikeiden vastauksien kertojat palkitsimme maukkailla Marianne-karkeilla. Päivän vietimme ryhmätöiden parissa. Tehtävämme oli keksiä lausahduksia erilaisissa tilanteissa ja paikoissa, esimerkiksi konsertissa tai ensitreffeillä. Lounaan jälkeen harjoittelimme Jaakko kulta -laulua eri kielin useamman tunnin ajan keskiviikon lauluesitystä varten. Kyseinen kappale alkoi tulemaan jo korvista ulos.

Iltapäivällä vierailimme Yhdistyneiden kansakuntien päämajassa. Oppaat kuljettivat meitä ympäri tätä suurta rakennusta ja pääsimme näkemään esimerkiksi yhden kokoontumissaleista. Katsoimme pari lyhyttä videota liittyen Yhdistyneisiin kansakuntiin. Mielenkiintoisena pidimme oppaiden esittelemiä YK:n tärkeimpiä tavoitteita tulevaisuutta varten.

Pikaruokailun jälkeen tutustuimme illalla Wienin Schönbrunnin eläintarhaan, mikä oli avoinna ainoastaan meille. Oppaat kuljettivat meitä pimeydessä ja käytimme apuvälineinä pimeyskameroita, millä pystyimme näkemään eläimiä pimeässä, esimerkiksi susia, virtahepoja ja koaloita. Eläintarhassa kulkeminen oli jännittävää ja mukavaa hyvin viileästä säästä huolimatta. Tämän pitkän päivän jälkeen nukkumatti tuli hyvin nopeasti ja sen takia blogin kirjoittaminen jäikin seuraavalle päivälle.

Aleksi - päivän selviytyjä







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti