perjantai 7. marraskuuta 2014

Uuden projektin käynnistys Sabro-Korsvejskolenissa, Århusissa

Uuden projektin käynnistys tapahtui lokakuun puolivälissä  Tanskan Århusissa. Projektissa  ennen jokaista oppilaiden tapaamista kaksi tai kolme  opettaja jokaisesta osallistujamaasta suunnittelee oppilaiden yhteisen työviikon. Sisältöjen lisäksi keskeisiä ovat erilaiset uudet ja luovat työtavat.

Ensimmäinen opettajatapaaminen  Sabro-Korsvejskolassa oli työntäyteinen, sillä oppilastapaamisen lisäksi hahmoteltiin koko kolmivuotisen projektin raamit ja työnjako. Jos kaikki suunnitelmat toteutuvat, meille kaikille riittää paljon tekemistä, mutta taatusti koulumme saavat myös roppakaupalla uusia työskentelyideoita.

Tanskalainen Birthe Witt Jason on koko projektin koordinaattori, aktiivinen ja energinen sekä hyvä työnjohtaja. Ensimmäisen tapaamisen antia olivat mm. erilaiset tavat muodostaa tiimejä ja toteuttaa tiimityöskentelyä. Tutustuimme myös menetelmään, jossa oppilaat opettavat samanikäisiä (peer education). Jännittävää on kuulla mitä oppilaamme  pitävät uusista työtavoista.

Keskeistä Tanskan antia oli myös oppilaiden tiimityöskentely pienestä pitäen. Isäntäkoulumme oli yhtenäiskoulu, jossa oli oppilaita esikoulusta yhdeksännelle luokalle. Ryhmässä työskentelyyn totutellaan pienestä pitäen. Yhdessä oppiminen on hauskempaa ja myös tehokkaampaa.

Yhdessätekemisen iloa koimme myös yhteistyömaidemme opettajien kanssa. Jaettu tieto tuntui moninkertaistuvan ideoita vaihdettaessa. Tästä on mukava jatkaa - yhteistyössä.

Anna-Maija Lyyra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti