lauantai 28. marraskuuta 2015

Torstai 26.11

Torstai oli meille pikkusen erilainen päivä. Tänään meillä ei ollut yhteisiä tunteja isäntien kanssa. Sen sijaan lähettiin tutustumaan Antoni Gaudin teoksiin ympäri Barcelonaa. Ensimmäisenä kohteena oli La Sagrada Familia. Kirkon tyyli ja arkkitehtuuri olivat mulle uutta. Kirkon sisätila vaikkutti metsältä: pylväät näyttivät puilta ja holvikaaret loivat lehvistön tunnelman. La Sagrada Familian jälkeen kävelimme Barcelonan kaupungin läpi, jonka aikana tutustuimme vielä lisää Gaudin arkkitehtuuriin. Silloin kun olimme nähneet Gaudin suunnittelemia taloja, lähimme metroolla Park Guelliin, joka on myös Gaudin suunnittelema. Ensin kuitenkin piti kiivetä mäkeä pitkin ylös. Onneksi meillä oli eskalaattoreita, jotka helpottivat nuosemista huomattavasti. Park Guellin kautta mentiin mäkeä alas, jossa tapasimme meidän isännät. Isännät veivät meidät Barcelonan keskustaan, jossa meillä oli aikaa ostaa tuliaisia. Shoppailun jälkeen lähimme kotiin ja nopeasti sen jälkeen otimme suunnan kohti jäähyväisjuhlia. Tunnelma oli tiivishenkinen ja ruoka oli leipäpainoitteista.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti